Rakennuksen ympäriltä ei ole vielä täytetty tai eritetty, joten oviaukko on turhan korkealla sisävisiittiin. On siellä vielä seinillä jotain tukipönkiäkin vielä, joten ei ehkä muutenkaan olisi hyvä idea lähteä seikkailemaan kellariin...
Aamupäivä menikin lähellä ihmetellessä kyllä seinien nostoa. Samalla typerä pääni ehti kyllä keksiä monenlaista huolta: mitenköhän nyt kapillaarikatko, radon, se tai tämä? Entä tiiveys, kun uretaanivaahto herttaisesti pursuili elementtien välistä? Kaikenlaista sellaista, mistä en oikeastaan tiedä mitään, mutta josta näköjään huolestua osaan.
Tunne on ristiriitainen. Toisaalta kun näitä huolenaiheita tulee, haluan selvitellä niitä ja saada mielenrauhan. Onhan kyse meidän talostamme ja suurista määristä rahaa (ja tunnetta). Kaiken pitää toimia! Mutta siinä samalla tulen kyllä ikävästi kyseenalaistaneeni palkkaamiemme ihmisten ammattitaidon, suunnittelukyvyn ja sen sellaisen. Kun ei tämä kenellekään muulle ole ensimmäinen talo, niin ehkäpä he osaavat. Pääsuunnittelijamme on kovin kiireinen heppu, vaikka muuten mukava onkin, enkä aina saa häntä kiinni tai toisaalta ihan kaikkea kehtaa kysyäkään... :)
Yritänkin lohduttautua hieman kieronlaisesti ajattelemalla, että en pysty keksimään itse sellaisia asioita, joita he eivät olisi jo ajatelleet. Jos ongelmia tulee, ne tulevat yllättäen tai niin monimutkaisissa asioissa, etten niitä osaa onneksi edes pelätä.
Ja nyt kuulostaa siltä, etten olisi ollut eilen riemusta soikeana ja rinta rottingilla kun kellarin seinät vieressäni kohosivat. Olinhan toki!
Tässä vielä kuvasaldoa. Appiukkokin kävi tontilla järkkärinsä kanssa, joten jatkoa saattaa olla luvassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti