Rakennusblogeista

Aika kuluu kuin siivillä ja tuntuu, että projekti etenee kun täi tervassa. Olemme yhä vailla vastaavaa mestaria ja pääsuunnittelijaa, ja uskoisin, että jos saisimme itsemme ratkaisemaan tämän asian, voisivat muutkin asiat alkaa edetä jouhevammin...

Olemme saaneet toki tarjouksia aiheesta, ja haussa on siis henkilö, joka voisin olla molemmat samaan aikaan. Nyt on vielä yksi tarjouspyyntö vastausta vaille. Toki se, jota eniten odotan :)

Kun muuta ei hirmuisesti saa aikaan, saa sentään luettua rakennusblogeja. Yleensä luen niitä ihaillen ja inspiroituen. Toisinaan toki myös kateellisena, sillä jotenkin edes se, että muilla homma etenee ja siitä ehtii vielä kirjoittaa, tuntuu hienommalta kuin oma näpertelymme. Ainahan ruoho on vihreämpää aidan toiselta puolelta katsottuna vai miten se nyt oli...

Eniten kaksijakoisia tunteita herättävät yksityiskohtaiset ja informatiiviset blogipostaukset. Toisaalta olen niistä tietysti syvän kiitollinen ja toki myös hämmentynyt toisten kyvystä paneutua, pttaa selvää ja sitten vielä jaksaa kirjoittaa siitä mielenkiintoisesti, mutta toisaalta päässä kysyy ääni: Miksen minä tee tuollaisia, miksi minä vain jaarittelen ja sitäkin harvoin?

Löysin sattumalta pari päivää sitten Villa Vadelma -blogin. Jotenkin hanke yleisesi, jopa jotkin yksityiskohdat, kuten talopaketin valinnan yrittäminen ja oman suunnitteluun päätyminen tuntuvat kovin samanlaisilta kuin omat kokemuksemme. Muutaman erittäin hyvän vinkinkin ja tiedonmurusia luulen sieltä saaneeni, mutta niitäkin tärkeämpää oli huomata blogin  epäsäännöllinen ja harva postaustahti. Vapauttavaa ;)

Alku aina tahmeaa vai miten se nyt oli...

Paljon ja toisaalta vähän on tapahtunut sitten viimekertaisen kirjoituksen. Paljon elämää, lapsiperheen arkea flunssineen ja valvomisineen, vauvan uusia asioita ja toki esikoisenkin. Kaikkea tärkeää sillä saralla. Isoimpana ja aikaa vievimpänä tässä on ollut muutto, jonka kohtasimme loka-marraskuun vaihteessa. Muutimme siis jo toiseen väistöasuntoomme, mutta vaikka muuttolaatikot välillä etovatkin, viihdymme täällä jo mainosti.

Lapsiperhearjen ja talosuunnittelun yhdistäminen on niin VAIKEAA. Varsinkin, jos haluamme (niin kuin nyt  varmaan useimmat) olla molemmat aikuiset läsnä tapaamisessa / tärkeissä talojutuissa mukana. Tällä hetkellä kilpailutamme talopaketteja sekä vähän maaperätutkimusta, vast. suunnittelijoita ja mestareita. Talopaketteja olemme tutkailleet kaavalla tulkaa te meille, yritämme saada esikoisen isovanhempien kanssa leikkimään ja kuopuksen nukkumaan. Välillä onnistuu ja välillä ei.

Tuntuu, että tämä pieni postaus menee melko kauaksi itse aiheesta, joten palaanpa yksityiskohtiin tuosta talopakettiasiasta seuraavassa kirjoituksessa, kunhan on aikaa sellainenkin tehdä.

Koen meidän olevan melko lailla kielekkeen reunalla kohta. Kohta hyppäämme ihan aikuisten oikeasti taloa rakentamaan, teemme talopaketista ja muusta sopimuksia ja alamme odottaa lumen sulamista tontilta, että kaivurit pääsevät hommiin. Muttei vielä. Vielä tontti on melko neitseellisessä tilassa ja tavallaan (rahallisesti) emme ole tehneet juuri mitään. Tässä kohtaa on edelleen vaikea uskoa, että jo vuodenkin päästä tontilla pitäisi nököttää, jos nyt ei ihan valmis talo, niin runko ainakin ja sisälläkin jo tavaraa.

Mutta onpa se vaan hieno ajatus. Kunhan vain uskaltaisin joskus muulloinkin ajatella sitä kuin pimeässä peiton alla ihan pikkuisen etten liikaa innostuisi, hyperventiloisi ja muuta sellaista. Ehkä jopa ilahtuisi ja unohtaisi stressata?

Ovi kotiin

Löysin oven, josta pidän. Eipä tässä sen suurempaa.

Olen luullut, että haluaisin pyöreän ikkunan. Ehei, silloinhan ovi näyttäisi ihan hytin ovelta. Katsokaa vaikka:

Tässä siis Kaski-ovitoimittajan Naruska. Heillä on myös Ristomatti Ratian suunnittelemia ovia, joissa ympyräteema on parempi, muttei kuitenkaan sittenkään se paras. Tässä Ristomatin Ratia Mod 1:

Mutta. Tässä on sitten kaunein ovi. Uula, ihana nimikin. Väristä en tosin vielä sano mitään. Eläköön epäsymmetria!

Puppugeneraattori vauhdissa

Humanisti tekee, mitä humanisti osaa: kirjoittaa. Luinpahan nämä pienet ensimmäiset päivitykseni täällä blogimaailmassa. Tunteilua ja diipadaabaa sanoisi rakas mieheni. Ei tämä tosiaan taida kovin lukijaystävällistä olla eikä ainakaan informatiivista. Oman projektinkin kuvaus omalla alasivullaan nauratti. Voisikohan sitä vielä epämääräisemmin asioita ilmaista.

Mutta kirjoitan mitä kirjoitan. Ehkä projektin tässä edetessä on enemmänkin konkreettisia asioita, listoja ja lukuja, mutta tällä hetkellä on paljon tunteita ja vähän konkreettista tehtävää. Sainpahan aamupäivällä sentään ensimmäiset kuvat blogiin :)

Internetissä on toki raksablogeja enemmän kuin kukaan jaksaa lukea. Kadehtien olen tutkaillut esimerkiksi tämän talo-raution pikkutarkkaa meininkiä ja toki muitakin. Pitäisikin laittaa tuohon sivulle lista, missä olen viihtynyt rakennusaiheita lukemassa... Tässä muuten mallia edellä mainitusta tarkkuudesta:



lähde:talo-rautio.talopaketti.fi

Ei kaapin, vaan takan paikka

Kun rakennusprojekti tuntuu ahdistavalta, isolta möykyltä ja kaikki yläpohjan höyrysulun tiivistyksen mahdottomilta tehtäviltä, on mukava hukuttautua hetkeksi pieniin unelmiin.

No eihän takka pieni ole. Ei kokonsa eikä arvonsa puolesta, mutta silti simppeli ja hahmotettavissa oleva kokonaisuus. Sopiva minulle tänään.

Olen pitkään ihaillut ns. läpitakkoja. Ajatus on mielestäni mitä mainioin. Näinhän takasta on tuplasti iloa! Se toimii myös mainiosti tilanjakajana ja katseenvangitsijanakin keskemmällä huonetta. Äitinä tosi olen hieman huolestunut takan ympäri juoksemisen mahdollisuudesta, mutta siitä vielä tuonnempana lisää...

Pidän suomalaisista takoista. Ne ovat skandinaavista designiä mielestäni parhaimmillaan. Tyylikkäitä, vahvoja ja silti konstailemattomia ja funktionaalisia. Useimmat valmistajat suosivat nykyään pelkistettyjä linjoja ja materiaaleja. Näin pääasia, tuli, saa täyden huomion ja arvoisensa kehykset.

Asuntomessuilla tutustuimme Nunnauunin ja Uuniseppien tarjontaan. Varsinkin Uuniseppien takat jäivät mieleen estetiikkansa ja toisaalta käytännön konstailemattomuutensa takia. Tulikivi olikin jo entuudestaan tuttu. Unelmieni takka olisi kenties jotain tällaista:

Tässä on Tulikiven Kalla-takka beigenä.

Alun perin halusin valkoisen takan. Sittemmin olen muuttanut mielipidettäni. Jos seinät olohuoneessa ovat valkoisia (ja ne ovat), ehkä hieman väriä olisi paikallaan. Harmoninen latte, kuten tätä beigeä minulle Tulikiven myymälässä minulle myytiin, vie olohuoneen värisävyjä lämpimään suuntaan ja sen ympärille tuntuisi olevan hyvä suunnitella muuta väriskaalaa. Onhan tässä toki käytännöllisyyttäkin mukana. Valkeaksi slammattu takka kun ei kuitenkaan varmaan valkoinen kovin kauaa.

Alkuperäisestä ideasta haluaisin kuitenkin säilyttää puuvaraston, joka mielestäni on mainio:

Tässä Uuniseppien kaunis Kuura puulokerolla.

Vielä pohdintaa aiheuttaa leivinuuni tai no mikä haudutusuuni nyt onkaan. Olisikohan se kiva? Tulisiko käytettyäkin joskus?

Olohuoneen takan lisäksi suunnittelemme suureellisesti alakertaan vierashuonetta, joka saunan läheisyyden vuoksi olisi se takkahuone. Mutta että kaksi takkaa?!?  Nuukuus meinaa iskeä, mutta pitkien pohdintojen jälkeen tuntuu kyllä edelleen oudolta olla suunnittelematta takkaa myös alakertaan.

Tämäpä asia ratkesi, kun selasin Tulikiven takkaesitettä sadannen kerran eräänä iltana. Saunan kiukaan voi lämmittää takkahuoneen takan kautta. Nerokasta (ja noloa, etten tiennyt tällaista aiemmin olevankaan)!

Se on sikälikin hienoa, että puukiuas on aiheuttanut mietintää ja ahdistusta muutenkin. Tulisiko sitä sitten käytettyä, olisiko se vaan pölynpesänä, omakotitalo ilman puukiuasta, hassua sekin... Laidasta laitaan siis tunteita aihe on herännyt, mutta tällä kombinaatiolla tuntuisi kaikki natsaavan. Löydettiin jopa sopivat paikat takoille kerroksissa päällekkäin. Ja yläkerrassa vielä voisi olla läpitakka ilman juoksurinkiä (tämän voisin joskus tänne piirtää, kunhan kerkeän). Täydellistä!

Toki mielelläni kuulisin kokemuksia näistä takoista! Keraamisista ylipäätään, mutta varsinkin tuollaisesta kiuas+takka -yhdistelmästä. Miten toimii ja ollaanko ratkaisuun oltu tyytyväisiä...

Mutta nyt haavematkalle talvi-iltaan kera villasukkien ja suklaan...

Arkkitehti vai Arkkitehti

Talon suunnittelu jatkuu tuttuun tapaan myöhäisillan tunteina. On se kyllä väärin tavallaan. Lasten (lähinnä nuoremman) nukuttelusta johtuen "vapaalle" voimme yleensä vaihtaa vasta kymmenen maissa. Siinä kun sitten kaksi hyvinkin univelkaista ihmistä keskustelee niinkin tärkeistä kuin omasta unelmatalosta, niin tunnelmat menevät kyllä melkoista vuoristorataa. Välillä on ah niin ihanaa ja olo on etuoikeutettu ja iloinen, että saamme tällaista perheellemme tehdä. Ja sitten kun sattuu napit vastakkain niin on vähän toista...

Mutta asiaan. Tarvitsemme arkkitehdin auttamaan talomme suunnittelun viimeistelyssä. Yritämme itse kustannussyistä - ja toki myös siksi, että se on kivaa - miettiä mahdollisimman paljon talomme pohjapiirustusta. Tehtävän pitäisi siis olla helppo arkkitehdille.


Toisaalta kuitenkin luotto omaan visualisointikykyyn ontuu, ja toivoisin enemmän arkkitehdilta. Omia ideoita ja visiota siitä, miten talomme toimisi parhaiten toiveidemme puitteissa.

Kai olen vähän lapsi, mutta aivan kokonaan itse talon suunnittelu tuntuu tavallaan siltä kuin ostaisi itse lahjansa. Ei yllätystä, ei mitään sellaista, mitä en olisi itse keksinyt. Lapsellisella tavalla kaipaisin sitä, että vaikka jo muutettuamme taloon jokin tekijä, valo, vuodenaika, talon käyttäminen itsessään, saisi minut oivaltamaan jonkin arkkitehdin ajatteleman hienouden tai kauneuden, jonka olisin toki hyväksynyt suunnitelmassa, mutta jota en olisi vielä ymmärtänyt niin arvostaa. Ja sitten tuo yllätys tai hetki olisi aina tulevaisuudessakin osa meitä ja muistuttaisi talon suunnitteluvaiheista.

En siis kuitenkaan haluaisi täysin sitoa arkkitehdin käsiä, jos kerran tähän projektiin sellaisen ammattilaisen palkkaamme.

Toistaiseksi olemme kysyneet kaksi tarjousta, mutta vastausta emme ole saaneet vielä kummaltakaan. Mutta mistä oikeasti tietää, kuka olisi hyvä arkkitehti. En siis epäile kenenkään taitoja sinänsä, mutta siis itselle paras. Kun makuja on niin monia ja tyylejä.

Toki vastaus kuuluu selaamalla referenssi töitä ja toivomalla parasta. Kyllähän jo suunnitellut talot kertovat arkkitehdin visiosta aika paljon. Lisäksi kannattaa varmaan luottaa myös mielipiteeseensä, kun tapaa arkkitehdin. Lyhyenkin keskustelun jälkeen yleensä sanomaan, haluisiko tehdä yhteistyötä ko. henkilön kanssa. (Mutta eihän täältä kotoa taida mihinkään päästä, äiti ainakaan 😊)

Peukaloita pyörittelemässä

Mitä tehdä? Mikä edistäisi parhaiten sitä, että joskus jopa pääsemme taloomme asumaan tai edes saamme rakennusprojektin alulle.

Äitiyslomalaisena minulla on ja ei ole aikaa edistää projektia. Välillä hetki löytyisi kun saan lapset nukkumaan tai vanhempi on leikkikoulussa, mutta sitten törmäänkin seinään. Mitäs sitä nyt sitten tekisi? Eikä miehen kanssa yhdentoista jälkeen juuri ennen nukahtamista käydyt keskustelut mahdollisista tekemisistä paljoa auta, hyvä kun edes muistaisin, mistä puhuimme! Univelkakin nimittäin painaa harteilla taas jo puolen vuoden painolla, kun ei ne yöt vauvalla vielä ollenkaan suju kuin Strömsössä.

Tänään tehtyä:

• Soitin mahdolliselle rakennusurakoitsijalle, ei vastannut
• Soitin erään talotoimittajan myyjälle tarjouksen perään, ei vastannut (malliksi sitä vain tosin olemme pyytäneet)
• Katsoin sähköpostit, josko kaupungin rak. valvonta olisi vastannut sähköpostiini liittyen talomme julkisivu- & ja kattoratkaisuihin, ei ollut vastannut
• Mietin, pyydänkö tarjousta taas uudelta arkkitehdilta kuviemme perusteella, ei vielä tehty
• Panikoin budjettia, aikataulua ja omaa osaamattomuuttani, tämä sentään tehty ja huolella!

Poikani on katsonut Nalle Puh -piirrettyjä ja erästäkin jaksoa, jossa Kani opettelee kärsivällisyyttä. Pitäisiköhän minunkin...

Alussa oli idea, innostus ja...

Jostain kaikki alkaa. Niin meilläkin. Tämä blogi alkaa vaiheesta, jolloin on jo pistetty pää veteen ja paluuta ei ole, mutta ei toisaalta ihan vielä olla sukkeluksissakaan. Aika mukava hetki sanoisin.

Eli tontti on ja sijaisasunto, pankissa vähän pesämunaa projektille ja lupaus toki lainastakin. Oma Koti. Se tässä on ollut haaveena jo jonkin aikaa. Sellainen, jossa sitten vanhenisimme, me ja lapset.

Toistaiseksi olemme maksaneet tontin, verot ja kohta puiden kaadon. Talous on siis vielä kunnossa 😊

Taloa olemme suunnitelleet ja piirtäneet erään talotoimittajan mallin ispiroimina, mutta toki tässä haluaisi jo muutakin tehdä kuin piirtää ruutupaperille (tai floorplanneriin kuten mies). Toisaalta tässä vaiheessa on mukavaa, että realiteetit vasta kevyesti kutittelevat eivät iske kanveesiin.

Mikä siinä on, että kerrostaloasujana kuvittelee/tietää kaiken mahtuvan mukavasti nelihenkisellä perheellä vaikka 150 rakennusalaneliöön (ja mahtuisi mielestäni reilusti allekin siis), mutta sitten kun itse pääsee piirtämään ja katselemaan pohjapiirustuksia, tuntuu, ettei tila siis kerta kaikkiaan riitä. Ja vaikka tilaa olisi kolme kertaa enemmän kuin tällä hetkellä. Kun on niitä kodinhoitohuoneita, vessoja ja joku tekninen tilakin.. Siis että eihän se meidän vika ole, että talo ja (ja sen mukana budjetti) paisuu kuin pullataikina.

En usko, että olemme ainoita tämän asian äärellä ihmetteleviä. Varmaan on muitakin, jotka päättävät tehdä talon kaavalla:
(N) Pystyttäiskö me oikeesti saamaan oma omakotitalo rakentamalla?
(M) No joo, kyllä me siihen kulta talo saadaan.
(N) Ohhoh, no kai sitten vois. Oishan se ihanaa, jos lapsilla ois oma piha.

Ja  sitten yhdessä todetaan päälle, ettei sitten mitään suurta tai prameaa. Ihan sellainen tavallinen talo, rakkaudella rakennettu, meille sopiva, oma kuitenkin. Eikä mitään jättilinnaa, mihin ihmiset voi tarvita 200 neliötä tilaa?!?

Ja sitten kun raivataan polku niin pitkälle, että voidaan konkreettisesti alkaa miettiä, mitä tarkalleen ja miten tontille rakennetaan, todetaan niin kliseisesti: kerranhan tässä vaan rakennetaan. Olisihan se nyt kiva, jos...

Ei saa käsittää väärin. On meillä budjetti ja hyvin tarkkaan tiedossa, kuinka paljon rahaa saa mennä. Mutta silti tulee tästä kuitenkin paljon isompi ja uniikimpi kuin alun perin ollenkaan ajattelin. Se herättää ristiriitaisia tunteita. Ylpeyttä ja rohkeutta, kun sitten tämä on sitten JUURI sellainen kuin toivomme, unelmatalomme. Ja toki pelkoa ja ahdistusta jaksamisesta ja rahasta 😊

Jatkoa seuraa...