Paljon ja toisaalta vähän on tapahtunut sitten viimekertaisen kirjoituksen. Paljon elämää, lapsiperheen arkea flunssineen ja valvomisineen, vauvan uusia asioita ja toki esikoisenkin. Kaikkea tärkeää sillä saralla. Isoimpana ja aikaa vievimpänä tässä on ollut muutto, jonka kohtasimme loka-marraskuun vaihteessa. Muutimme siis jo toiseen väistöasuntoomme, mutta vaikka muuttolaatikot välillä etovatkin, viihdymme täällä jo mainosti.
Lapsiperhearjen ja talosuunnittelun yhdistäminen on niin VAIKEAA. Varsinkin, jos haluamme (niin kuin nyt varmaan useimmat) olla molemmat aikuiset läsnä tapaamisessa / tärkeissä talojutuissa mukana. Tällä hetkellä kilpailutamme talopaketteja sekä vähän maaperätutkimusta, vast. suunnittelijoita ja mestareita. Talopaketteja olemme tutkailleet kaavalla tulkaa te meille, yritämme saada esikoisen isovanhempien kanssa leikkimään ja kuopuksen nukkumaan. Välillä onnistuu ja välillä ei.
Tuntuu, että tämä pieni postaus menee melko kauaksi itse aiheesta, joten palaanpa yksityiskohtiin tuosta talopakettiasiasta seuraavassa kirjoituksessa, kunhan on aikaa sellainenkin tehdä.
Koen meidän olevan melko lailla kielekkeen reunalla kohta. Kohta hyppäämme ihan aikuisten oikeasti taloa rakentamaan, teemme talopaketista ja muusta sopimuksia ja alamme odottaa lumen sulamista tontilta, että kaivurit pääsevät hommiin. Muttei vielä. Vielä tontti on melko neitseellisessä tilassa ja tavallaan (rahallisesti) emme ole tehneet juuri mitään. Tässä kohtaa on edelleen vaikea uskoa, että jo vuodenkin päästä tontilla pitäisi nököttää, jos nyt ei ihan valmis talo, niin runko ainakin ja sisälläkin jo tavaraa.
Mutta onpa se vaan hieno ajatus. Kunhan vain uskaltaisin joskus muulloinkin ajatella sitä kuin pimeässä peiton alla ihan pikkuisen etten liikaa innostuisi, hyperventiloisi ja muuta sellaista. Ehkä jopa ilahtuisi ja unohtaisi stressata?
