Jostain kaikki alkaa. Niin meilläkin. Tämä blogi alkaa vaiheesta, jolloin on jo pistetty pää veteen ja paluuta ei ole, mutta ei toisaalta ihan vielä olla sukkeluksissakaan. Aika mukava hetki sanoisin.
Eli tontti on ja sijaisasunto, pankissa vähän pesämunaa projektille ja lupaus toki lainastakin. Oma Koti. Se tässä on ollut haaveena jo jonkin aikaa. Sellainen, jossa sitten vanhenisimme, me ja lapset.
Toistaiseksi olemme maksaneet tontin, verot ja kohta puiden kaadon. Talous on siis vielä kunnossa 😊
Taloa olemme suunnitelleet ja piirtäneet erään talotoimittajan mallin ispiroimina, mutta toki tässä haluaisi jo muutakin tehdä kuin piirtää ruutupaperille (tai floorplanneriin kuten mies). Toisaalta tässä vaiheessa on mukavaa, että realiteetit vasta kevyesti kutittelevat eivät iske kanveesiin.
Mikä siinä on, että kerrostaloasujana kuvittelee/tietää kaiken mahtuvan mukavasti nelihenkisellä perheellä vaikka 150 rakennusalaneliöön (ja mahtuisi mielestäni reilusti allekin siis), mutta sitten kun itse pääsee piirtämään ja katselemaan pohjapiirustuksia, tuntuu, ettei tila siis kerta kaikkiaan riitä. Ja vaikka tilaa olisi kolme kertaa enemmän kuin tällä hetkellä. Kun on niitä kodinhoitohuoneita, vessoja ja joku tekninen tilakin.. Siis että eihän se meidän vika ole, että talo ja (ja sen mukana budjetti) paisuu kuin pullataikina.
En usko, että olemme ainoita tämän asian äärellä ihmetteleviä. Varmaan on muitakin, jotka päättävät tehdä talon kaavalla:
(N) Pystyttäiskö me oikeesti saamaan oma omakotitalo rakentamalla?
(M) No joo, kyllä me siihen kulta talo saadaan.
(N) Ohhoh, no kai sitten vois. Oishan se ihanaa, jos lapsilla ois oma piha.
Ja sitten yhdessä todetaan päälle, ettei sitten mitään suurta tai prameaa. Ihan sellainen tavallinen talo, rakkaudella rakennettu, meille sopiva, oma kuitenkin. Eikä mitään jättilinnaa, mihin ihmiset voi tarvita 200 neliötä tilaa?!?
Ja sitten kun raivataan polku niin pitkälle, että voidaan konkreettisesti alkaa miettiä, mitä tarkalleen ja miten tontille rakennetaan, todetaan niin kliseisesti: kerranhan tässä vaan rakennetaan. Olisihan se nyt kiva, jos...
Ei saa käsittää väärin. On meillä budjetti ja hyvin tarkkaan tiedossa, kuinka paljon rahaa saa mennä. Mutta silti tulee tästä kuitenkin paljon isompi ja uniikimpi kuin alun perin ollenkaan ajattelin. Se herättää ristiriitaisia tunteita. Ylpeyttä ja rohkeutta, kun sitten tämä on sitten JUURI sellainen kuin toivomme, unelmatalomme. Ja toki pelkoa ja ahdistusta jaksamisesta ja rahasta 😊
Jatkoa seuraa...
